INT. PUULIITERI. KESÄ (1968) -- AFTERNOON
Vanha puuliiteri. Seinustoilla halkopinot, saha roikkuu
naulasta. Lattialla puupölli, johon isketty kirves. Vieressä
sahapukki. Neljä pikkupoikaa (n. 7-10 v.) istuu ringissä
sahanpuruisella maalattialla. Yksi pojista on viiltämässä
puukolla kämmenpohjaansa, veri tirskahtaa, ojentaa puukon
seuraavalle. Näemme, että muilla pojilla on jo haavat.
Viimeinen empii, kipu pelottaa. Viimeksi viiltänyt poika,
UDE avaa suunsa.

UDE
Anna mennä ny, Arska. Vai pitääks mun
auttaa sua?
Arska puristaa silmänsä tiukasti kiinni. Puukkoa pitelevä
käsi tärisee kämmenellä.

UDE (CONT'D)
Perkeleen nynny.
Ude tarttuu omalla kädellään Arskaa ranteesta ja vetäisee.
Päästää irti. Arska pudottaa puukon, purskahtaa itkuun.

INT. PUULIITERI. KESÄ (1968) -- MOMENTS LATER
Pojat ovat puristaneet viilletyt kätensä yhteen keskellle
rinkiä.

UDE
Käppärän pojat pitää aina yhtä. Me ei
koskaan petetä toisiamme. Kuolemaan
saakka.

Kuva kiertää kaikkien poikien kasvot. Muut pojat ovat
ilmeettömiä. Arskan alaleuka nykii, silmissä on kyynelten
kalvo.

POJAT YHDESSÄ
Kuolemaan saakka.

EXT. TALVI. PORIN KESKUSPUISTO -- NIGHT
Sataa tiheästi lunta. Nuori, selvästi humalainen nainen
MIRJAMI SINERVO hoipertelee öisen puiston halkovaa polkua.
Polku on satanut liki umpeen. Mirjamilla on yllään
vyötärömallinen takki, minihame ja korkeavartiset- ja
korkoiset saapikkaat. Mirjami hihittelee humalaisesti ja
hyräilee korvalappustereoista jyrisevän Jumalaisen Näytelmän
kappaleen "Jäätynyt enkeli" mukana. Olemme Mirjamin pään
sisällä: kuulemme kappaleen kuin hän, tytön hyräilyn,
hihittelyn. Yhtäkkiä Mirjami liukastuu, kaatuu selälleen. Se