KINO HAKALINNA

Omistaja: Reijo Varpainen 
puh/tel: 0400 896 623
E-mail: kino.hakalinna(@)pp.inet.fi

Kino Hakalinna sijaitsee pohjois-Satakunnassa Pomarkun Hakalinnassa. Hakalinnassa on esitetty elokuvia vuodesta 1945 alkaen, Reijo Varpaisen toimesta vuoden 1979 syksystä lähtien. Kino Hakalinna on 64-paikkainen. Vuoden 2012 alussa tekniikka vaihdettiin digitaaliseksi, joten 3D-näytökset ovat mahdollisia. Äänentoisto on hyvä ja valkokankaan kokosuhde
paikkamäärään nähden optimaalinen. Yksi Suomen parhaista maaseutuelokuvateattereista. Tarvittaessa järjestyvät kiertokinoesitykset melkein missä vain liikuteltavalla kalustolla.






  muut satakuntalaiset
  elokuvateatterit:

  ISO-HANNU, Rauma

  KAUTTUAN KUVA. Eura 

  KINO HUOVI, Harjavalta

  VARPAFILMIN  KIERTUEKINO

       Kiertuekinomies työssään

30 vuotta elokuvatoimintaa Pomarkussa!

9.9.2009 tuli kuluneeksi 30 vuotta Kino Hakalinnan toiminnan käynnistymisestä. Elokuvia on toki näytetty Hakalinnan alkuajoista lähtien. Ensimmäisenä elokuvana esitettiin Riemukupla Monte Carlossa. Elokuvan esitys oli kaiketi konehuoneen puolella suurempi seikkailu kuin valkokankaalla. Elokuvaa esittiin 2 näytöksessä, joihin myytiin yhteensä 60 lippua 10 markan kappalehintaan. Tästä lähtien elokuvaesityksiä oli kolmesti viikossa, sunnuntaisin, tiistaisin ja torstaisin.
Toiminta oli tyrehtyä videoiden tullessa muotiin. Teatteri olikin suljettuna lyhyitä aikoja tai toimi säästöliekillä. Toiminta kuitenkin virkistyi hiljalleen ja 7.11.1997 saatiin nykyinen sali käyttöön. Tämän jälkeen esitystoiminta onkin jatkunut säännöllisenä. Pomarkun kunnan ja Elokuvasäätiön taloudellinen tuki on taannut toiminnan häiriöttömän jatkumisen.

------------------------------------------------------------------------

Suomen Filmikamarin hallitus myönsi 1.6.2005 Reijo Varpaiselle elokuva-alan hopeisen ansiomerkin yli 25 vuoden ansiokkaasta toiminnasta alalla.

------------------------------------------------------------------------
Vuoden 2010 kulttuuripalkinto Eurassa myönnettiin 6.12. Reijo Varpaiselle. Luovutus tapahtui kunnan itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2010.

Kuva sulki jo kävijöiden vähyyden tähden ovensa muutamaksi kuukaudeksi vuonna 2006, kunnes porilainen elokuvamies Reijo Varpainen tuli apuun.

Palkitsijat muistuttivat, että ilman Reijo Varpaisen innostusta ja panostusta ei elokuvateatteria enää Kauttualla olisi.


SAAPASJALKAKISSA            - HUOM! 3D
Kesto 1h 30 min
-K 7-
Liput: 9 €
Pe 3.2. klo 18.00
Su 5.2. klo 15.00 
Ti 7.2. klo 17.30


Jo kauan ennen kuin Saapasjalkakissa tapasi Shrekin, tulee tästä taistelija- ja hurmurikissasta suuri sankari. Hän lyöttäytyy yhteen katujen kasvatin, viekkaan Kitty Pehmotassun, ja älykkään Tyyris Tyllerön kanssa pelastaakseen kotikaupunkinsa. Tämä on tarina kissasta, myytistä, legendasta…ja saappaista.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

HULLUNA SARAAN
Kesto 1h 31 min
-K 7-
Liput: 8 €

Su 5.2. klo 17.00
Ti 7.2. klo 19.00


Uusi kotimainen komedia Villestä (Jussi Nikkilä), tämän rokkari-isästä (Ville Virtanen) ja amerikkalaisesta Sarasta (mm. Lost-tv-sarjasta tuttu Emilie de Ravin), joka sekoittaa sekä isän että pojan pään. Herkullisissa sivurooleissa mukana ovat Tiina Lymi, Jussi Lampi, Jani Volanen, Janne Reinikainen ja Jessica Grabowsky.

Villen tapaa ihanan amerikkalaisen tanssinopettajan, Saran, joka hurmaa hänet ensi silmäyksellä. Tilanne mutkistuu, kun pihaan karauttaa Mustangillaan Villen isä, hiipunut rocktähti Taisto, jota Ville ei ole nähnyt vuosiin. Ujon Villen on otettava itsestään niskasta kiinni tehdäkseen tuttavuutta Saraan, mutta tilanne vaikeutuu entisestään, kun Taistokin iskee silmänsä vaaleaan kaunottareen. Pian isä ja poika kilpailevat saman neidon huomiosta. Kuka lentää kohti unelmiaan ja kenen kanssa? 

Hulluna Saraan on kotimaisilla eturivin näyttelijöillä varustettu raikas komedia, jonka naispääosassa nähdään mm. huippusuosituista tv-sarjoista Lost ja Roswell tuttu Emilie de Ravin. Pussikaljaelokuvassa viimeksi valkokankaalla nähty Jussi Nikkilä ja pitkästä aikaa komediaa tekevä Ville Virtanen (mm. Sovinto, Paha perhe) esittävät poikaa ja tämän isää, jotka päätyvät erikoisen ja hupaisan kolmiodraaman pyörteisiin.
-----------------------------------------------------------------------------------------------

TOM CRUISE, U.S.A. & SAMULI EDELMAN, SUOMI FINLAND

MISSION: IMPOSSIBLE – GHOST PROTOCOL
Kesto 2h 13 min
-K 12 -
Liput: 8,5 €

Pe 3.2. klo 19.45
Su 5.2. klo 19.00
Ke 8.2. klo 18.30


Tänä talvena ensi-iltansa saa kahdesti Oscarilla palkitun Brad Birdin ohjaama ja Tom Cruisen ja J.J. Abramsin tuottama toimintaelokuva Mission: Impossible - Ghost Protocol.

Presidentti panee vireille ”Ghost Protocolin” ja Kremlin terroripommituksesta syytetyn IMF-agentin Ethan Huntin osaston toiminta lopetetaan. Ilman taustatukea tai apuvälineitä Ethanin täytyy puhdistaa osastonsa nimi ja estää uusi terrori-isku. Ethan joutuu suoriutumaan tehtävästä yhdessä IMF:stä eronneiden agenttien kanssa tietämättä täysin ryhmän motiiveja.

Tom Cruise palaa Ethan Huntin rooliin. Muissa osissa nähdään Jeremy Renner, Simon Pegg, Paula Patton, Michael Nyqvist, Vladimir Mashkov, Josh Holloway, Anil Kapoor, Léa Seydoux ja Samuli Edelmann.