(PÄÄASIALLISET NAUHAFORMAATIT)

Aikaisemmin analogiset kamerat tallensivat kuvan kuvaputkilla. Niiden jälki ja värintoisto oli (ja on) yleensä kaunista ja sävykästä.

Uusilla kameroilla kuva tallennetaan CCD-kennoilla. Halvemmissa kameroissa on yksi kenno. Paremmissa (merkintä 3CCD)on kolme kennoa. Prisma hajottaa objektiivista tulevan kuvan spektrin vihreät, punaiset sekä siniset alueet lukeviin kennoihin (RGB, additiivinen värijärjestelmä).

Kolmikennokamerat erottaa paitsi (3CCD) tunnuksesta, myös isommasta koosta sekä hinnasta, joka on kaksinkertainen vastaavaan yksikennokameraan verrattuna.

Yksikennokamera ei pärjää heikossa valaistuksessa eikä suurissa valokontrasteissa (syntyy kuvakohinaa), mutta hyvässä valaistuksessa kuvan laatu ei juuri eroa kolmikennokamerasta.

Joka tapauksessa on muistettava, että kaupassa myytävät digitaalikamerat tekevät kuitenkin aina niin hyvää jälkeä, kuin niiden objektiivit ovat. Mitä kalliimpi kamera, sitä laadukkaampi objektiivi yleensä. Ja parempi kuva.

Kameran osat

Kaikkien kameranauhoittimien perusrakenne on sama: objektiivi, etsin, kasettipesä ja mikrofoni.

Nykyiset kamerat toimivat automaattisesti, mutta niissä on yleensä mahdollisuudet manuaalisiin säätöihin. Kuvatessa kameran omaa mikkiä käyttäen on syytä muistaa, että se mikki poimii oikein hyvin kaikki kameran säätöjen räpläämisen äänet. Ja ääneen tulee mukaan huonekaiku.

Videokameroiden keskeisiä säätöjä:

-Käsitarkennus. Joissakin halvoissa ei ole. Kameroiden sähkötoimiset tarkennukset ovat tottumusta vaativia, tarkennusrengas pyörii ympäri rajoituksetta. Jos SonyDV:llä haluaa tarkennuksen äärettömään, kannattaa käyttää "infinity" –kytkintä. Isojen tuotantokameroiden tarkennus on mekaaninen, jämäkkä ja aina optiikassa.

Tuotantokameroissa käytetään edelleen mustavalkoista kuvaputkiokulaaria. Vain niiden resoluutio on ammattikäyttöön riittävä. Nykyiset väri-LCD-näytöt ja etsimet voivat antaa kohteesta "liian hyvän" kuvan ja kuva saattaa jäädä softiksi.

Kalliimmissa tuotantokameroissa on vaihdettavat objektiivit. Tuotantokameroiden objektiiveissa (betacam) on yleensä myös telejatke, jolla saadaan polttoväli kaksinkertaiseksi.

-Zoom. Objektiivin polttovälin säädin. W= wide, laaja; T=tele.

-Aukko. Kalliimmissa tuotantokameroissa on aukon säätö aina objektiivissa. Sony DV:ssä

-Valotusaika. Normaalisti ei tarvita – esimerkiksi nopeasti liikkuvaa kohdetta kuvattaessa kohde saadaan terävämmäksi käyttämällä nopeata valotusaikaa.

-Valkotasapaino. Värikorjaus. Kameran värilämpötilan sopeuttaminen vallitsevan valoon. Nykyisissä kameroissa on yleensä kytkin asentoihin: ulko- tai sisäkuvaus (hehkulamput) ja automatiikka. Kalliimmissa ja tuotantokameroissa valkotasapaino on säädettävissä. Niissä on myös fyysiset suotimet eri värilämpötiloihin.

-ND-filter. Kirkkaissa olosuhteissa käytettävä harmaasuodin, joka pudottaa valoa 1 – 2 aukkoa.

-Zebra. Asetus (Sony DV: menusta), jolla saadaan etsimeen ylivalottuvat osat seeprakuvioiseksi. Auttaa oikean valotuksen saamisessa.

Tuotantokamerat ovat kookkaita, ne pysyvät tukevasti käsissä käsivarakuvauksessa. Kuluttajakaupassa myytävät kamerat on tehty niin pieniksi, että niihin on täytynyt kehittää kuvanvakaimia. Käsivarakuvauksessa niitä voi käyttää. Optinen kuvanvakain on aina parempi kuin digitaalinen! Kameroiden omia Digitaaliefektejä ei normaalisti ole järkevää käyttää. Ellei ole ihan pakko…